perjantai 23. joulukuuta 2016

Puolitoistako ?

yötä siihen jouluun on ?
Juuh niin kai sitten.
Ylihuomenna se on se aatto tai oikeammin ehkä jo huomenna kello kun käy jo aatonaattoa.
Istuskelen tässä ja odottelen saaristolaisleipiä uunista.
Millään en vaan ehtinyt niitä aiemmin paistamaan ja tekemään mutta minkäs sille voi.
Tänään aamulla olin lapasten kuusijuhlissa ja torkkien jaossa ja sieltä melkein samalla seisomalla lähettiin ukkopahan kanssa vielä viimeisille tonttuasioille.
Ideaparkin ostoshel***ssä oli todella vähän ihmisiä ja saimmekin kaikessa rauhassa kuusailla ja katsastella ja tuumailla viimehetken ostoksia. 
Silläpä siellä sitä aikaa sitten tuhraantuikin.
En tiedä olenko jotenkin kriittisempi ja huomaavaisempi tänä jouluna kun yleensä mutta aika huonosti myyjiltä saa joulu toivotuksia tai edes hymyjä.
Missään ei oikein soinut joululaulut ja aika hintsusti tosiaan saimme sellaista hyvää asiakaspalvelua.
Ei huonoakaan muttei mitään hyvääkään.
Yhdessä kaupassa sanoin oikein painokkaasti kassaneidille omat toivotukseni ja hän jäi hämmästyneenä katsomaan minua ihan kuin olisin kiroillut tai sanonut jotain rumaa.
Eikä vastannut edes toivotuksiini. 
Sen jälkeen toivotin kaikille muille myyjille painokkaasti joulua ja vastauksiakin sitten jo sain.

Iltasella sitten poikkesimme bikereiden joulukirkossa ja sitä ennen ystävien kanssa viime hetken minttukaakaoilla joulutorin glögiteltassa.
Ensi vuonna otettava uusiksi. 
Joulutorikin sulki siis ovensa tänään.


Kiitos ihanat konsertti ja kaakao seurasta.

Kotona on enemmän ja vähemmän tuoksunut joulu.
On paistettu pipareita,laatikoita,kaakkuja ja vaikka mitä ja tälläisenkin ihanuuden lapaset yks ilta värkkäsivät..




Ei nuo taida rakennusinsinööreiksi yletä mutta onneksi on hammastikkuja joilla tukea kaatuvia seiniä ja romahtavaa kattoa. Ajatushan se tärkein tässäkin kai oli.

Pikkuhiljaa siis aletaan kallistua sille puolelle että joulu onkin ihan jees tänäkin vuonna.


Äitiläänkin sen kävin värkkäämässä ja kun päästin lapaset irti ja koristelaatikoiden kimppuun sinnehän ne sukelsi KAIKKI kuusen oksille.
Noh ompahan revitelty koska kotona sitä ei edelleenkään eikä tänäkään jouluna saa tehdä.

On siis pikkuhiljaa aika valmistautua ja rauhoittua.
Ottaa mukillinen glögiä ja uppoutua sohvan mutkaan nauttimaan.

Nauttikaahan tekin.
Edes toisistanne tai itsestänne ihan kuinka parhaaksenne näette.


-Mirzi-

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joko joko joko se on ?????

No mikä ?
No se jota viikko sitten en edes halunnut kuulla.
Jos joku siitä puhui sanoin ettei sitä ole eikä tule.
Tajusin kuitenkin että en saa enkä voi olla niin itsekäs että kiellän lapsiltani ilon ja odotuksen vaikka oma mieli olisi kuinka maassa ja vaikka kuinka joku orpopiru onttokolossaan huutaisi ja kiroisi maailmani epäreiluutta. 
En vaan voi ajatella sitä että he muistaisivat tämän joulun paskinpana ikinä, ihan vaan siksi
 koska äidillä on paha mieli ja
 koska äiti vaan jaksa nyt olla iloinen oma itsensä.
Päätin ottaa härkää sarvista tai pukkia parrasta ihan kuinka vaan ja mietin miten saisin sen JOULU mielen palautumaan.
Mietin mistä minun jouluni on aina tehty.
- tuoksuista.
Kukkasista,pipareista,laatikoiden paistamisesta,takkatulen paukkeesta ja joulukakkujen aromeista.
- lauluista.
Radion laitan päälle ja etsin sen kliseisimmän joululaulu kanavan ja huomaan hoilottavani hymyssä suin kuinka joulupukki suukon sai.
- tunnelmasta.
Hiljaisuudesta ja kynttilän valosta,glögi muki kädessä sohvalla vilttiin kääriytyneenä kun kaikki muut jo nukkuvat.
Kissakin siihen tupsahtaa ja tuhahtaen kellahtaa polvieni mutkaan tuhisemaan.
-koristeista.
11 laatikkoa vajeni kesällä 7 ja niitä penkoessa löytyi monta nauruun asti huvittavaa koristetta. kaikki yhtä rakkaita kuin tekijänsäkkin.

En tiedä ensi vuodesta, en edes ensi kuukaudesta kukapa niistä tietäisi etukäteen eikä niitä kai kannata surrakkaan. On vain pakko elää hetkessä ja nauttia niistä pienistä asioista niin kauan kun niitä on.

Tänään.....
Puhallan sammuksiin kynttilät, viikkaan viltit sohvan käsinojalle,käväsempä vielä ulkona tarkistamassa sammutinko jo lyhdytkin.
 Komennan kissan sisälle kanssani ja huomaan hymyileväni yksinäni täällä jo pimentyneessä kodissani.
Päätän että minun jouluni on rakennettu tänä vuonna ystävistä, perheestä, kauniista sanoista ja ajatuksista,läheisyydestä ja lämmöstä. 
Tuoksuista,tunnelmista ja lasten ilosta.

Tahtoisin uskoa niin että kun painan silmäni kiinni ja yritän oikein kovasti kuunnella voin kuulla jostain pientä helinää. 
Tonttujalkojen pieniä narinoita pakkaslumen päällä.
Kuiskintaa ja hihitystä.
Ja jos oikein tarkkaan katsoisin näkisinkö pieniä nenän jälkiä ikkunassa, ulkopuolella.
Jos oikein kovasti tahtoisin voisinko muistaa asioista tärkeimmän.
Ei se ole se hössötys,
ei upein kattaus joulupöydässä.
Ei se ole sitä miltä kaikki näyttää, hyvältä.
Se on pienen vanhan ja väsyneen kissan kurnutus polvi mutkassa.
Koiran nenäpusu poskella.
Pienen käden sipaisu, pusu poskelle ja se kun kuulen sanat ; ihanaa äiti olla tässä sun kaikussa.
Se on se tunnelma se ilo ja se rakkaus kun saan vielä tämänkin joulun olla tässä kaikkien rakkaitteni kanssa. 
Onni on tänään,huomenna, ensi viikolla ja ihan joka päivä.
Tässä minun käteni ulottuvilla.





Sitä kaikkea se on.
Minun jouluni.

-Mirzi-

pst.....se tulee ihan kohta.....

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Talvi

Se tuli ja meni ja kait koittaa tulla takaisinkin.
Aika juoksee mutta minä en saa siitä kiinni ja enkä tiedä olisko niin välikskään. 
Pääasia kai että kuluu.
Miten sitä aina uppoutuukin unelmiinsa että kun tämä p***a aikakausi on taputeltu alkaa uusi ehompi ja onnellisempi elämä.
Ensi vuonna ensi kesänä ensi viikolla.....
Niin ?
Mitä sitten muka tapahtuu ? 
Alkaa hokkuspokkus uusi kivempi ,onnellisepi,laihempi jotenkin muuten parempi aika,kö?
Ehei ystävät rakkaat ei se niin ole kyllähän se onnellisuus lähtee korvien välistä,
 mutta mitäs jos sekin väli on täynnä sitä ihtiänsä?
Vaikka kuinka tässä olen yrittänyt karsia kaikkea epämiellyttävää ja taakoiksi kasautunutta shittiä ympäriltäni pois, se piru on oppinut lisääntymään salakavalasti.
Hetken onnellisuuden ja iloisuuden jälkeen osaan jo odottaa sitä turhankin tutuksi tullutta peruutus ääntä.
TUUT TUUT TUUT 
ja taas koko lastillinen on niskassa.
Noh ainankin realistiksi olen oppinut.
Enkä enään siedä valittavia ja ruikuttavia ihmisiä lähelläni.
Karsin piiriäni aika rankalla kädellä ja kaikki he joiden lähellä ahdistun tai tunnen olevani jotenkin huonompi,rumempi,lihavampi,onnettomampi blaablaa saavat jäädä.
En kaipaa enään yhtään arvostelijaa,en kyselijää, en ihmisiä joiden päämäärä on vain ja ainoastaan oman arvonsa pönkitys muiden kustannuksella.
Jos en kelpaa sellaisena kuin olen en kaipaa heitä lähelleni.
Kuinkas kävikään ? 
Hetken myönnän olleeni aika yksin  ja jo mietinkin että jaahans mentiinköös liian pitkälle mutta ei sieltä ne vanhat OIKEAT ystävät nostivat päätään ja huomasin että osaan nauraa vielä.
Osaan iloita ja nauttiakkin vielä.
Luulin jo että viime vuosi oli kaikista kauhein ja raastavin mutta ei tämä nyt jo loppupuolellaan oleva on ollut sitä myös josko eri tavalla.
Tämän vuoden alku on vienyt niin paljon rakkaita ihmisiä pois ja lyönyt vielä takaraivoonkin mennessään etten kuuna päivänä olisi uskonut että vielä jossain olisi minulle lisää shittiä jollain annettavana mutta kyllä sitä riittää ihan tämänkin vuoden loppuun asti.

Ateistinä olen jopa tähtitaivaalle tuijotellut ja kysynyt mitä niin pahaa olen matkallani tehnyt että tämän kaiken olen ansainnut ?
Vastausta en ole vielä saanut.
Ehkäpä sekin sieltä aikanaan.

Taidan olla jälleen kerran risteyksessä enkä oikein tiedä mihin suuntaan ja millä kokoonpanolla etenisin.
Mennäkkö tuonne vai tänne ?
Ottaakko riski ja ehkä kaatua vai jatkaakko tuttua möykkyistä tietä.
Näinä loputtoman pitkinä sairaslomalaisen päivinä kun on kerinnyt miettiä yhtä ja toista vaihtoehtoa niin mikään niistä ei tunnu hyvältä tai sitten ne kaikki ovat huippu ideoita riippuen kait nukuttujen tuntien määrästä.
Se on ainoa selvä että johonkin suuntaan tästä nyt kompassi passataan ja sinne mennään minne neula näyttää kontaten tai tanssien.
Jaa miksikö  kirjoitan tästä ?
Olen kait sen teille velkaa pitkähkön tauon ja diipadaapa postausten takia.
Inhoan postauksia joissa on liirumlaarumia ja diipadaapaa kun selkeästi rivien välistä lukee että kaikki on vain teatteria, siksi olen ollut pääsääntöisesti hiljaa.

Joulu tulee ja talvi siitä ei pääse mihinkään, minun jouluni on taas tänäkin vuonna hiukan erilainen kun yleensä, syyn siihen kerron asioiden varmistuttua.
Joulu se on joka tapauksessa ja se talvikin sais tulla edes lunta saisi sataa loppuisi tämä pimeys ja loskaisuus.
Siihen asti ei kai voi kun nauttia niistä olemassa olevista asioista.




Tuoksuista....


Hulluista ystäväpäivistä


Omien kätösten töistä ja 


Hyvästä ruuasta huippis ihmisten seurassa, niiden tärkeimpien.


Halikaa toisianne lujasti.

-Mirzi-

lauantai 17. syyskuuta 2016

Syksy.

Voi kauhia mihin tää aika juoksee ?
Se on syssy ny.
Eilen illalla ajellessani kotiinpäin mietin mihin ihmeeseen aika menee.  
Koko kesä oikeastaan koko vuosi on ollut kauheaa kiitoa. 
Selkeästi huomaan että nyt olisi aika rauhoittua, kääriytyä vilttiin,verhota jalat villasukkiin ja uppoutua kynttilän ja takan loisteessa johonkin hyvään leffaan tai kirjaan. 
Eipä onnistu.
Elämäni on vaan liian hektistä ja tuntuu ettei millään ehdi kun hetkeksi istahtamaan ja taas on mentävä. 
Olen kyllä niin mestari järkkäämään itseni joka paikkaan ja joihinkin jopa yht aikaa.
Ympärilläni tapahtuu niin paljon koko ajan ja joka paikassa täytyisi olla läsnä. 
Ruuhkavuosiako ? 
Niitä kai sitten.
Tämän syksyn tavoitteeksi otin itselleni yhden ainoan asian. Tahdon oppia sanomaan ei. 
Tahdon oppia elämään sellaista elämää sellaisten ihmisten ympäröimänä että ei ahdistaisi. Sellaisten ihmisten seurassa missä voin hengittää vapaammin ja jotka eivät vaadi minulta mitään muuta kuin läsnäoloa.
Mennyt vuosi on ollut niin täynnä surua, murhetta ja toisten ihmisten p****kökkönä olemista etten enään tahdo sellaista.
Minäpä olen minä ja teen juuri niinkuinka minua huvittaa. Velvollisuudet on velvollisuuksia mutta muuten aion olla kuin sen kuuluisan Ellun kana ja ihan vaan koska mä voin.
Siitäpä sainkin hienon aasin sillan.... 
Tänään kun kävin puutarhalla poikkesin armaan kotikuntani istuttamalla pellolla. 
Ja noukin ison sylillisen auringonkukkia ihan vaan siksi koska mä voin.
Tänään ostin herkkuja ihan vaan siksi koska mä voin.
Tänään tein herkkuruokaa ja leivoin korvapuusteja ihan vaan....
Huomenna vien perheeni ulos syömään ihan vaan.....
Ensi viikolla tapaan ystäviäni ihan vaan....
Ensi viikonloppuna nautin minilomasta Vaasassa ihan vaan....
Helppoa eikö totta ?
Pian kerron teille syksystäni kuvien kera ihan vaan koska sitä mä en nyt voi.... Teen tätä puhelimella ja jostain syystä puhelimeni ei voi ladata tähän kuvia.
Kaikki ei siis vaan voi...
pirtsakkaa löördag iltaa muruset.
 Halikaa toisianne.

-Mirzi-